Kokeilulistallani on jo pitkään ollut raidallinen kääretorttu. Noh ei se ihan niin helppoa ollut kuin kuvittelin. Pursotus tuotti vaikeuksia kun värit meinasivat levitä sikin sokin ja minulla ei ollut kunnon pursotuspussejakaan. Lisäksi pohjasta tuli aika litteä ja ja.. kääretorttu olisi pitänyt rullata toisin päin niin raidat olisivat päässeet nätimmin esille... noh oppia ikä kaikki... ensi kerralla olen hitusen viisaampi. Täytteenä kääretortussa on mariannemousse ja vadelmahilloa. Maistamaan päästään vasta huomenna, kunhan maut ovat imeytyneet... :) 

 

Pohja

4 munaa

1,5dl sokeria

0,5dl vehnäjauhoja

0,5dl perunajauhoja

1 tl leivinjauhetta

(punaista pastaväriä)

 

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Jaa taikina puoliksi ja lisää toiseen puolikkaaseen punaista pastaväriä. Laita taikina pursotuspussiin ja pursota pellille viistosti raitoja ensin yhdellä värillä, jonka jälkeen täytä kolot toisella värillä. Pursotuspussin reikää ei kannata leikata liian suureksi (niin kuin minä tein), sillä se tekee purostuksesta hankalampaa ja värit leviävät helpommin. Laita pohja uuniin ja paista 200 asteessa n. 7-10minuuttia.

 

täyte:

1prk vispikermaa

1prk maitorahkaa/maustamatonta tuorejuustoa

0,5-1dl sokeria

1tl vaniljasokeria

1pss marianne crush rouhetta

vadelmahilloa

 

Vispaa kerma kovahkoksi vaahdoksi. Lisää joukkoon loput aineet hilloa lukuunottamatta. Levitä hillo jäähtyneen kääretorttupohjan päälle ja tämän jälkeen levitä mariannetäyte ja kääri torttu rullalle. Anna olla yön yli jääkaapissa ja nauti vasta seuraavana päivänä. HUOM! Voit korvata maitorahkan maustamattomalla tuorejuustolla. Itseäni ainakin se miellyttää enemmän täytteissä.